torstai 13. joulukuuta 2012

Frobisher Bay - Frobisher-lahti


Frobisher Bay - Frobisher-lahti jäätyneenä vuonna 2005 joulukuussa. Kuvan on ottanut Kent Driscoll.

Paikka: Labradorinmeri, merialue Atlantin pohjoispäässä Grönlannin ja Kanadan välissä.


Gävlen olkipukki paloi - taas

Tässä tuore kuva tältä päivältä Gävlen olkipukista. Tai siis mitä siitä jäi jäljelle palon jäljiltä.

Gävlen pukki on joulunodottajien iloksi vuodesta 1966 pystytetty suuri olkipukki Ruotsissa Gävlen kaupungin Linnantorille.

Maailmanmainetta Gävlelle tuonut 13 metriä korkea pukki pystytetään paikalleen ensimmäisenä adventtisunnuntaina.

Pukki on joutunut usein ilkivallantekijöiden polttamaksi. Se on sytytetty palamaan historiansa aikana 29 kertaa.

Kuva: Christian Gidlöf
Tässä kuva vielä muutaman vuoden takaa, kun olkipukki oli vielä hyvässä kunnossa.

Tukholman konserttitalo

Konserttitalo Tukholmassa Ruotsissa.


lauantai 8. joulukuuta 2012

Dobrenice rautatieasema


Dobřenice rautatieasema kuvattu vuonna 2007. Dobřenice on kylä Tšekin tasavallassa.

perjantai 7. joulukuuta 2012

Naakka

Kuva: Markus Rantala
Leukistinen naakka (Corvus monedula), jolla on epätavallisia valkoisia höyheniä. Kuvattu vuonna 2009 Naantalin hautausmaalla Naantalissa.


torstai 6. joulukuuta 2012

Loviisan rautatieasema ja kirkko


Loviisan vanha rautatieasema joskus 1920-luvulla. Aseman edustalla on höyryjuna, LWR4 tai LWR5.

Taustalla näkyy Loviisan tiilikirkko, jonka rakentamisvuosi on 1863-1865.


keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Allit

Allina Amanda ”Alli” Paasikivi ja vielä tänäkin päivänä monien tuntemat "allit" käsivarsissa.


Kauniaisten rautatieasema

Kauniaisten rautatieasema joskus vuoden 1910 paikkeilla.

Grankulla rautatieasema: 1900-luvun alussa Kauniaisten alue kuului espoolaisille tiloille ja rakennuskanta koostui yksittäisistä torpista. Paikka oli silloin tunnettu ruotsin espoolaismurteella Gränkullana.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Oulujoki, rautatiesilta

Kuva: Teemu Vehkaoja
Oulujoesta nouseva usva kietoo vaippaansa Vaalankurkun rautatiesillan Vaalan rautatieaseman länsipuolella.

Kuva valittiin Wikimedia Commonsin päivän kuvaksi 10. kesäkuuta 2006.

Kuva on vuoden 2006 maaliskuulta.


maanantai 3. joulukuuta 2012

Apina


Magotti eli berberiapina (Macaca sylvanus) on Pohjois-Afrikassa ja Gibraltarilla elävä apinalaji. Tämä urosapina poseeraa Gibraltarilla.

Kasvitieteellinen puutarha


Kasvitieteellinen puutarha, Rooman yliopisto. Palmuja.


sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Kuopion vanha rautatieasema

Kuopion vanha rautatieasema joskus vuonna 1910 kesäaikana.


Helsingin tuomiokirkko

Kuva: Hans Hillewaert / CC-BY-SA-3.0

Kuva on vuodelta 2007.

Wikipedia: Helsingin tuomiokirkko, alun perin Nikolainkirkko ja myöhemmin Suurkirkko, on Helsingin hiippakunnan ja Helsingin Tuomiokirkkoseurakunnan pääkirkko. Carl Ludvig Engelin suunnittelema kirkko sijaitsee Senaatintorin laidalla Kruununhaassa. Valkoinen ja harmaa tuomiokirkko apostolipatsaineen on kenties Helsingin tunnetuin symboli. Vuosittain kirkossa vierailee yli 350 000 ihmistä, joista osa käy kirkollisissa tilaisuuksissa, mutta enemmistö on turisteja.

lauantai 1. joulukuuta 2012

Tuulivoimaa Italiassa


Monteleone di Puglia on pieni kaupunki Italian eteläosassa. Tässä kuva kaupungin mäkisestä maisemasta.

Huomaa tuulivoimaloiden runsas määrä taustalla. Ne erottuvat selvemmin isosta kuvasta.


Sieni rannalla

Kuva: petritap


Sieni Heinäsaaressa Lappeenrannassa. Kuva vuodelta 2009.

perjantai 30. marraskuuta 2012

Kiimingin vanha puukirkko


Kiimingin vanhan puukirkon on rakentanut Matti Honka vuonna 1760. Kuva otettu ilmeisesti joskus 1920-luvulla.


Chan Chan Perussa




Kuva: Chan Chan Peru

Chan Chan on Chimorin intiaanivaltion pääkaupunkina toiminut arkeologinen paikka Perussa. Se sijaitsee pääkaupungista Limasta luoteeseen. Kaupunki oli aikoinaan suurin kaupunki esikolumbiaanisessa Amerikassa.

Chimor (Chimú) oli esikolumbiaaninen intiaanivaltio nykyisen Perun rannikon pohjoisosissa noin vuosien 1000 ja 1470 välillä. Inkat valtasivat Chimorin vuonna 1475, 50 vuotta ennen konkistadorien saapumista alueelle. Valtion pääkaupunki oli Chan Chan -niminen kaupunki, joka sijaitsi lähellä nykyista Trujillon kaupunkia.

torstai 29. marraskuuta 2012

Bayeux Ranskassa

Bayeux on pieni kaupunki ja kunta Ranskassa. Tässä kuva katunäkymästä sieltä.



Huippukuva


Tässä aivan huippukuva, nimittäin vuorenhuippu Italiasta.

Kotkan rautatieasema

Kotkan rautatieasema vuonna 1910. Vanha höyryjuna (G1 146 ilmeisesti?), ratakiskoja edustalla.


Marsalkka Mannerheim


Marsalkka Mannerheim saapuu avoautossa Viipurin vapautuksen 20-vuotismuistojuhlaan seurassaan kenraalit Harald Öhqvist (edessä) ja Martin Wetzer.

Wellington Cup




Wellington Cup Day 2004 - tiukka voitto

Wellington Cup on täysiveristen hevoskilpailu, joka  järjestetään vuosittain Uudessa-Seelannissa tammikuun lopulla.

Väinämöinen


Väinämöisen lähtö. Akseli Gallen-Kallela (1865–1931)

Kölin sumu

Kuva: NASA/ESA Hubble SM4 ERO 

Välillä jotain hieman kauempaa avaruudesta.

Komeetta-sivuilta löytö: Kölin sumu.


Peippo

Kuva: Thermos / CC-BY-SA-3.0
Peipponaaras kuvattuna Helsingissä lähellä Viikkiä.


Uivelo

Kuva: Thermos / CC-BY-SA-3.0
Uivelo nousemassa lentoon Helsingin Vanhankaupunginlahdelta.

Uivelo (Mergellus albellus) on sorsien heimoon kuuluva melko pienikokoinen koskeloita muistuttava lintu. Koiraspuolisen yksilön tunnistaa silmiinpistävän mustavalkoisesta värityksestä. Naaraan päälaki ja niska ovat punaruskeat, posket valkoiset ja selkä harmaa.



Kyhmyjoutsen

Kuva: Thermos
Kyhmyjoutsen (Cygnus olor)  auringonnousun aikaan lähellä Helsingin Vanhankaupunginlahtea.

Kuva on vuodelta 2007 maaliskuulta.



Speedway Extraliiga

Kuva: kallerna

Speedway Extraliiga 2010.


lauantai 10. marraskuuta 2012

Peli vuosien takaa

Pitkästä aikaa Afrikan tähti, peli on julkaistu jo vuonna 1951.

Tätä lautapeliä on pelattu lapsena useampikin kerta.


perjantai 9. marraskuuta 2012

Suomen vanhin valokuva

Kuvan on ottanut Henrik Cajander 3.11.1842 Turussa. Kuva on tiettävästi ensimmäinen valokuva, joka on otettu Suomessa. Historiallinen vanha kuva esittää näkymää Turun Uudenmaankadulla.



lauantai 27. lokakuuta 2012

Kääpä puussa

Kääpä on sieni puussa. Se kasvaa yleensä puun rungossa puun loisena tai lahottajana.



torstai 25. lokakuuta 2012

Sieni

Sieni syksyn sienimetsässä. Pieni sieni suojassa isomman alla.



tiistai 23. lokakuuta 2012

Auringonkukka

Kuva auringonkukasta sateen jälkeen.


sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Korvapuustipäivä

Kansallinen Korvapuustipäivä oli 4.10. mutta hyvän korvapuustin päivä on joka päivä.

Lämpöinen tuoksuva pulla omasta uunista on erittäin hyvä välipala.


lauantai 20. lokakuuta 2012

Savusieniä

Tässä lisää syksyn satoa. Savusienet (Tuhkelot) on helttasienten suku. Suomenkielisen nimensä tuhkelot ovat saaneet kypsistä tummista itiöistä, jotka pöllähtävät kuin savu, kun vanhan sienen päälle astuu. Tieteellinen nimi Lycoperdon on käännetty ranskasta vesse-de-loup ja tarkoittaa sudenpierua (lykos = susi + perdesthai = pieraista)

Vaahteranlehti


Metsävaahtera eli vaahtera (Acer platanoides) on vaahterakasveihin (Aceraceae) tai saippuamarjakasveihin (Sapindaceae) kuuluva puu.